TRENDING: HIILI IHONHOIDOSSA

Hiili on puhdistusominaisuuksiltaan vailla vertaa. Tällä hetkellä sillä puhdistetaan niin kasvoja, vartaloa kuin hampaitakin. 

–--

Puhdistetun hiilen ominaisuuksista vetää puoleensa myrkkyjä ja likaa ei ehkä lue ensimmäistä kertaa, mutta hiili toistuu nyt yhä useammassa markkinoille ilmestyvässä tuotteessa. Sen syväpuhdistavia vaikutuksia hyödynnetään nykyään jo hammastahnassa valkaisevuuden ja kasvonaamiossa rasvan imukyvyn vuoksi. Kosmetiikassa käytettävällä hiilellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä esimerkiksi grillihiilten kanssa. Tuotteissa käytetty hiili on luonnosta löytyvää aktiivihiiltä, jota saadaan muun muassa bambusta ja joissain tapauksissa myös kookoksesta. 

Aktiivihiilellä on tehokkaan puhdistusominaisuutensa lisäksi myös antibakteerisia vaikutuksia. Sen lisäksi, että se poistaa esimerkiksi iholta epäpuhtauksia, se myös rauhoittaa ja ehkäisee tulehdusreaktioita. Siksi hiili voi olla tasapainoittava ratkaisu epäpuhtaalle tai jopa akneiholle. Antibakteerisista syistä siitä hyödytään myös hammastahnassa. Aktiivihiili lisäksi kirkastaa ihoa silminnähtävästi ja on siksi suosittu ainesosa esimerkiksi kasvonaamioissa. 

KOKEILE NÄITÄ: 

Ecodenta hiilihammastahna. Valitsimme vuoden 2017 parhaiden tuotteiden listalle tämän ekohammastahnan, joka valkaisee hampaita selkeästi, poistaa niistä tummentumia ja puhdistaa ne tehokkaasti. 

Woodlot Wildwoods Charcoal Soap Bar. Käsien tai koko vartalon puhdistamiseen soveltuva palasaippua sopii hyvin päivittäiseen pesuun. 

Mossa Pore Clarifying Charcoal scrub. Käytä kuorintaa kerran viikossa ihon tehokkaampaan puhdistamiseen. Kuorinta-aine soveltuu myös herkälle ja kuivalle iholle, sillä se kosteuttaa ihoa ja jättää sen ihanan pehmeäksi. 

Mossan Anti-Blemish Clarifying Toner. Epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle kasvovesi sopii jokapäiväiseen käyttöön, kuivalle ja normaalille iholle muutaman kerran viikossa käytettäväksi tehopuhdistukseksi esimerkiksi kasvojen t-alueelle. 

Konjac Sponge Bamboo & Charcoal. Lisätehoa päivittäiseen meikinpoistoon tuo konjakkisieni, joka kuorii ihoa puhdistuksen aikana. Jos puhdistat meikkisi iltaisin konjakkisienellä, voit unohtaa viikottaisen kuorinnan hoitorutiinistasi. Lue lisää konjakkisienestä

Skin Republic Bubble Purifying + Charcoal Face Mask Sheet. Kupliva naamioliina puhdistaa ihoa ja on erityisen ankara mustapäille. Samalla se tarjoaa iholle paljon happea ja tekee siitä kirkkaan ja heleän. Lue lisää kuplivista naamioista

 

Sisältää affiliate-linkkejä.

 

Photos / Courtesy of manufacturers, violetgrey.com

Kommentit (0)

EMMI-LIIA SJÖHOLM: TESTISSÄ YASURAGI-KYLPYLÄ
Japanilainen kylpylä Tukholman liepeillä. 
LUE LISÄÄ
SYLVIE MUS: JOULUKUUN UNIVORMUT
Stailisti Sylvie Musin yllä tässä kuussa.
LUE LISÄÄ
TUOTEKLASSIKKO: WELEDA SKIN FOOD
Talvi-ihon pelastusvoide jo sadan vuoden ajan.
LUE LISÄÄ
NOORA VESTERINEN: KUUKAUDEN KUUSI KUVAA
Vieraskirjoittajamme Noora Vesterinen jakaa joulukuun mielenmaisemansa kuuden kuvan kautta.
LUE LISÄÄ