TIEDÄTKÖ KUKA VALMISTI VAATTEESI? – OSALLISTU VAATEVALLANKUMOUKSEEN

Koska muodin vetovoima on globaalisti suurta, yksittäiset kulutusvalinnat eivät riitä ratkaisemaan kehitysmaatuotannon ongelmakohtia.

Maanantaina tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun Rana Plazan vaatetehdas romahti Bangladeshissa. 1133 ihmistä kuoli ja yli 2 000 loukkaantui. Kyseessä on vaateteollisuuden historian pahin onnettomuus. Vaikka vuoden 2013 suurkatastrofi nosti hetkellisesti pöydälle kehitysmaatuotannon ongelmakohdat, työntekijöiden oikeuksia poljetaan edelleen: työläisten ääni pyritään tukahduttamaan jo ennen kuin sitä päästää tuomaan kuuluvasti esille heidän itsensä tai edustajiensa toimesta.

Koska muodin vetovoima on globaalisti suurta, eikä ostovoimasta ole pulaa, yksittäisen kuluttajan viisaat ja itsessään arvokkaat valinnat eivät riitä kansainvälisen muutoksen tueksi. Siksi joka vuosi tehdasrakennuksen romahduksen muistopäivänä vietetään Vaatevallankumousta. Kyseessä on globaali liike, jolla pyritään kääntämään katse muotibrändien läpinäkyvyyteen vaatteen valmistusprosessin kautta. Vastuuta tulisi vaatia ensisijaisesti yrityksiltä, jotka valikoiman kuluttajamarkkinoille kuitenkin tuottavat.

Viime vuonna liikkeen julkaisema läpinäkyvyysindeksi paljastaa myös monien huippumuotitalojen toiminnan ontuvan. Järjestykseen laitetut 40 suurinta kansainvälistä muotiyritystä arvioitiin sen perusteella, kuinka hyvin yritys tuntee tuotteidensa alkuperän: mistä materiaalit tulevat, kuka vaatteet ompelee, kuka värjää kankaan. Raportin mukaan monilla yrityksillä kesti jopa viikkoja selvittää, oliko heidän tuotantonsa osana Bangladeshin tehdasaluetta vai ei. Vaikka vaatebisneksessä syyttävä sormi osoittaa usein high street -muodin suuntaan, indeksi vahvistaa, etteivät huippumuodin kärkitalotkaan saa läpinäkyvyydestä puhtaita papereita. 42 prosentin kokonaiskeskiarvosta Hérmes, Louis Vuitton ja Prada jäivät vertailun hännille, Chanelin jäädessä 10 prosentin tuloksella viimeiseksi.

Kehitysmaahan vietyä tuotantoa puolletaan usein tarpeella: kehittyvät maat tarvitsevat työpaikkoja ja kansalaiset töitä ja tuloa. Näkökulma on kuitenkin yksioikoinen, koska mihinkään tarpeeseen ei pitäisi kuulua ala-arvoisuutta, jonka leimaamissa olosuhteissa yksikään meistä ei työskentelisi tuntiakaan. Koska työntekijöiden on vaikea saada äänensä kuuluviin, on meillä velvollisuus vaatia muotibrändejä toimimaan vastuullisemmin ja eettisemmin. Vaatevallankumoukseen osallistuu jo kymmeniä tuhansia ihmisiä yli 90 maasta kysymällä julkisesti #whomademyclothes eli kuka valmisti vaatteeni.

Näin osallistut:
Pue 24. - 30. huhtikuuta jokin vaate päällesi nurinpäin, ota itsestäsi ja vaatemerkistä kuva ja jaa se sosiaalisessa mediassa. Merkitse vaatebrändi postaukseesi ja kysy #whomademyclothes. Liitä mukaan hashtag #vaatevallankumous. Toimintaa voit tukea myös lahjoituksella täällä.

 

Lue myös: Helpot keinot kuluttaa muotia ekologisemmin

Sources / Fashionrevolution.org, makeitlast.se
Photo / Ida Rantala

Kommentit (0)

MUOTITOIMITTAJAN MOOD BOARD: HEINÄKUU 2017
Kurkista Flouncen tekijöiden inspiraatiovarastoihin artikkeleiden takana.
LUE LISÄÄ
PINNALLA: ORANSSIT HUULET
Orange is the new red. 
LUE LISÄÄ
KESÄ TOIMISTOSSA – TUO TROPIIKKI LUOKSESI
Kesäistä fiilistä toimistopäiviin. 
LUE LISÄÄ
INSPIRAATIO: HEINÄKUUN PARHAAT LOMATYYLIT
Muotiväen virallinen lomakuukausi tarjoaa puitteet kauden inspiroivimmille kesätyyleille.
LUE LISÄÄ