SUOMIMUODIN KIINNOSTAVIMMAT TULOKKAAT: NOAN STUDIO & ANNI RUUTH

Kaksi kotimaista huippunimeä, joita pitää silmällä juuri nyt. 

 

NOAN STUDIO. Olemme salaa odottaneet Suomeen Célinen tai The Row'n kaltaista tekijää: minimalistista ja hillittyä, mutta silti näkemyksellistä asustemuotoilua, joka kestää aikaa, mutta on samalla vahvasti kiinni muotikentän kansainvälisissä trendeissä. Noan Studio on Anna Lehmusniemen luotsaama hitaan muodin ideologiaan perustuva laukkubrändi, jossa luotetaan sulaviin linjoihin ja laatunahkaan. Valikoimissa on seitsemän mallia, joista jokaisessa on ylellistä designer-laukun tuntua. Vasta viime vuonna perustettu merkki omaa jo nyt vahvoja brändielementtejä – katsopa vaikka mielettömiä kampanjakuvia, jotka osoittavat Noan Studiosin olevan jo tässä vaiheessa erittäin valmis kansainvälisellekin yleisölle.

Tutustu: noanstudio.com

 

ANNI RUUTH. Nimi, jota pitää silmällä suomalaisen vaatemuodin saralla. Lahden Muotoiluinstituutin kasvatti Anni Ruuthin upea, Joutsenlammesta innoituksensa saanut lopputyömallisto Slow Down (kuvissa) pureutui onnistuneesti untuvateollisuuden ongelmakohtiin. Ruuth toteuttaa ekologisuutta ihailtavan näkemyksellisesti, vaatteen ulkonäöstä tai taiteellisesta luovuudesta tinkimättä. Vaaleanpunaisista höyhenistä, samettihousuista ja silkkitoppatakeista koostunut Slow Down on kansainväliselläkin mittapuulla poikkeuksellisen valmis ja eheä taidonnäyte vastavalmistuneelta. Jäämme odottamaan (rukoilemaan) Ruuthin toista mallistoa pian saapuvaksi.

Tutustu: anniruuth.com

Photos / Courtesy of the brands

Kommentit (0)

PINNALLA NYT: 3 X SESONGIN LÄMPÖASUSTETRENDI
Testilistalla baskeri, toppahuivi ja statement -hansikkaat.
LUE LISÄÄ
MUOTITOIMITTAJAN MOOD BOARD: LOKAKUU 2017
Kurkista Flouncen tekijöiden inspiraatiovarastoihin artikkeleiden takana. 
LUE LISÄÄ
INSPIRAATIO: STREET BEAUTY
Parhaat kauneusideat, jotka napata käyttöön katukuvasta ja Instagramista. 
LUE LISÄÄ
TOP 5 LUOTTOTUOTETTA: TAIKA MANNILA
Toimituksen ultimate girl crush kertoi meille kosmetiikkasuosikkinsa. 
LUE LISÄÄ