PINNALLA: HOLIDAY HYGGE

Joulukuussa vuoraudutaan villaan! Kerrostetut neuloslookit vakiinnuttavat paikkansa myös kotiolojen ulkopuolella.

Pari vuotta takaperin skandinaavista kotoisuutta ja mukavuutta käsitteellistänyt hygge toi mukanaan uuden ajan loungewear -muodin: luonnonkuituihin ja hyviin sekotteisiin pohjautuvat oloasut, joille on ollut tarvetta aina 2000-luvun alun silmiäsärkevästä veluuribuumista saakka. Hygge on ajankohtainen jälleen joulun alla ja hyvä muistutus mukavan pukeutumisen merkityksestä ja vaikutuksesta vuoden pimeimpinä kuukausina. Villaunivormut ovat myös ajasta ja paikasta kasvavassa määrin riippumattoman muodin jatke, 24-tunnin pukeutumista parhaimmillaan. Hyppy sunnuntaisohvalta maanantaipalaveriin? Flounce approves.

Vaatemuodin monikäyttöistyminen ja pukukoodeista vapautuminen ovat alan parhaita kehityssuuntia. Samalla yhden asun ratkaisut tuovat entistä enemmän painoarvoa oikeanlaiselle designille. Täysvillaisessa ja kerrostetussa head to toe -lookissa suosisimme sileitä ja laskeutuvia pintoja. Ohuet neulokset on helppo kerrostaa erilaisten villalaatujen kanssa. Cashmere on materiaaleista ylellisin, mutta käyttövaatetuksessa sekoitteet tai esimerkiksi merinovilla ovat hyviä, huoltovapaampia vaihtoehtoja. Pieni väljyys toimii leikkauksissa: ainakin viitat ja mekot kannattaa valita kokoa suurempina, ellei malli ole valmiiksi oversized.

ARELA Aspen hoodie 350,-
ARELA Laurie wrap 425,-
COS lambswool cape 89,-

Suuret viitat ja shaalit tuntuvat asusteina satsauksilta, mutta palvelevat yllättävän monessa virassa: viltteinä, peittoina, maksihuiveina, välikausitakkeina. Hupullinen cashmere -poncho olisi ihana matkaseuralainen pitkillä lennoilla.


TOTEME Jakar cardigan 245,-
TOTEME Lille pants 235,-

Neulosmainen rayon-nylon -sekoitekangas kestää hyvin käyttöä, eikä rypisty. Totêmen 60-luvun hiihtoasu on ideaali kotiunivormu, mutta kestää katseet myös töissä ja matkoilla – settinä tai erikseen puettuna.


FILIPPA K Diagonal skirt 225,-
FILIPPA K long tunic 225,-
FILIPPA K Diagonal pullover 190,-

Villahame ja pitkä neulemekko kiinnostavat meitä toimituksessa eniten. Testikierroksen perusteella suosisimme midihelmaa: pohjemitta ja suora malli ovat yleensä leikkauksista imartelevimmat, kun materiaalina on neulos.


ROSETTA GETTY shearling slippers 735,-
KARA shearling shopper 450,-

Asusteosastolle ujuttautunut shearling on pintanahan ohella oiva pari hyggeilylookille. Aamutossumaiset avokkaat toimivat villa-asun kanssa kotioloissa ja kesäkeleillä.

 

Photos / Courtesy of Vogue, Marie Claire, Instagram @simplicitycity, manufacturers

Kommentit (0)

NOORA VESTERINEN: KUUKAUDEN KUUSI KUVAA
Vieraskirjoittajamme Noora Vesterinen jakaa kesäkuun mielenmaisemansa kuuden kuvan kautta.
LUE LISÄÄ
OSTOSLISTALLA: ARKILAUKKU
Katsastimme kauden mallistot ja valitsimme kuusi kauneinta.
LUE LISÄÄ
KAUNEUSTOIMITTAJAN MOOD BOARD: KESÄKUU 2018
Kurkista Flouncen tekijöiden inspiraatiovarastoihin artikkeleiden takana. 
LUE LISÄÄ
PINNALLA: LOMAKAUDEN ASUSTETRENDIT
Koruamuletit, kalastajalakit, remmisandaalit ja minishopperit löytävät tiensä matkagarderobeihin tänä kesänä.
LUE LISÄÄ