"OLEN AJAUTUNUT TÄHÄN PISTEESEEN PUOLIVAHINGOSSA" – HAASTATTELUSSA VALOKUVAAJA JANITA AUTIO

Janita Autiosta, 23, ei pitänyt tulla ammattikuvaajaa. Kokeilu kuitenkin kannatti ja läpimurto tapahtui vuodessa.


KOTI
"Näin Helsingin Punavuoren ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, kun tulin tänne kesätöihin myymään mansikoita. Olin asunut Raahessa lähes koko ikäni ja kaupunginosa tuntui älyttömän eksoottiselta. Ihmettelin taloja ja ihmisiä, mietin vain, että jotkut ihan oikeasti asuvat täällä. Vuosi sitten muutin Helsinkiin ja Punavuoresta tuli kotini. Alkuun muutos tuntui absurdilta, mutta kuluneen vuoden aikana olen juurtunut tänne, alueen katuihin, paikkoihin ja ihmisiin."

MATKUSTAMINEN
"Jo lukiossa harrastelin valokuvausta, mutten ajatellut alaa ammattimielessä. Koulun loputtua matkustelin, valokuvasin ja tein töitä. Olin au pairina Saksassa ja Jenkeissä, pitkiä aikoja Aasiassa, välillä reissasin Euroopassa. Palasin Suomeen tekemään töitä ja lähdin uudestaan maailmalle matkakassan karttuessa. Erilaiset kulttuurit viehättävät ja erityisesti Filippiineillä tuli vietettyä pitkiäkin jaksoja. Reissussa on ihan parasta vain mennä kamera kädessä ja kokea uutta."

URA
"Olen ajautunut tähän pisteeseen puolivahingossa. Helsinkiin muuttaessani en tuntenut täältä kuin kourallisen ihmisiä. Ostin uuden kameran ja päätin kokeilla kuvaamista tosissani. Bongailin Instagramista mielenkiintoisia tyyppejä ja lähetin heille yhteistyöehdotuksia. Monet kiinnostuivat ja pääsin kuvaamaan määrällisesti todella paljon. Ensimmäisenä kuvasin Rebekka Yeboahia, Junoa ja muita artisteja. Pian kuvioihin tulivat bloggaajat: Alexa Dagmar, Didem Özgun, Sofia Ruutu... Aluksi tärisin kotonani jännityksestä ennen kuvauksia. Sitten tajusin, että intohimoni ja osaamiseni kyllä kantavat ja kuvauskohteenikin ovat ihan tavallisia, ihania ihmisiä."



KUVAAMINEN
"Olen aina tuntenut vetoa persoonallisiin tyyppeihin. Viime kesänä näin kaksi kaunista somalityttöä istumassa steissillä. Esittelin itseni ja pyysin lupaa kuvata heitä. He olivat aivan ihmeissään! Tutustuin heihin ja lopulta kokonaiseen somaliyhteisöön. Kamera antaa syyn lähestyä ihmisiä. Aluksi tuntemattomilta kuvausluvan kysyminen oli superpelottavaa! Tietenkin he epäröivät ja kysyvät, miksi ja mihin heitä kuvaan. Ajat ovat onneksi muuttuneet muutamassa vuodessa ja Instagramin ansiosta kuvaaminen on arkipäiväistynyt."

LUOVUUS
"En ole se teknisin tyyppi, vaan kaikki kuvausoppi on tullut käytännön harjoittelun kautta. Lempparikeikoillani pääsen käyttämään mahdollisimman paljon luovuutta. Juuri nyt tykkään kuvata erityisesti artisteja. Parasta on, kun kuvattava uskaltaa heittäytyä tilanteen vietäväksi ja voin itse tehdä luovia ratkaisuja ilman rajoitteita. En omista studiota, vaan kuvaan mieluiten ulkona. Tykkään kuvata Eira–Punavuori -akselilla tai luonnossa peltojen keskellä. Lokaatiota tärkeämpää on taltioitava fiilis."

KUVANKÄSITTELY
"Yllätyn aina, kun ihmiset kertovat tunnistavansa valokuvani kuvaustyylistä. Haluan kuvata ihmisiä sellaisena kuin he ovat. Jos linssin edessä on räiskyvä tyyppi, haluan sen välittyvän elämänmakuisena hetkenä kameralle. Ajattelin pitkään, ettei hyvää kuvaa tarvitse edes käsitellä. En vieläkään innostu yliphotaroinnista tai siitä, että lähdetään poistamaan kokonaisia elementtejä. Kevyt filtteröinti tekee kuitenkin paljon."



MENESTYS
"En ole missään vaiheessa erityisemmin pysähtynyt pohtimaan, mihin valokuvaaminen voisi johtaa tai millainen askel kannattaisi ottaa seuraavaksi. Olen vain keskittynyt kuvaamaan mahdollisimman paljon. Menestys on yllättänyt, mutta samalla uskon, että hyvä meininkini on välittynyt myös muille. Olen yläasteesta saakka tehnyt paljon töitä. Ehkä sekin on osaltaan luonteenomainen vahvuus. Kuvaajana työpäiväni voi kestää aamu yhdeksästä puoli kahteen yöllä."

TULEVAISUUS
"Oman jutun löydettyäni olen viihtynyt aidosti Suomessa. Juuri nyt tärkeintä on, että pystyn elättämään itseni kuvaajana. New Yorkissa vietetty kuvausviikko synnytti kuitenkin kipinän tehdä tätä jonain päivänä ulkomailla. New York, Lontoo, Pariisi... suurkaupungeissa olisi siistiä kuvata. Haluaisin tehdä muoti- ja henkilökuvauksen ohella myös voimauttavaa valokuvausta. Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -projekti on toiminut innoittajana tähän. Kuvalla voi olla myös terapeuttinen vaikutus, ja olisi hienoa laajentaa tekemistä tähänkin suuntaan."

Lue Janitan blogia: janitaautio.com
Instagram: @janitaautio

Photos / Janitaautio.com

Kommentit (5)

Mallu
25.09.2016 20:16
Ihana Janita !
Merja
26.09.2016 00:57
Kuvasi ovat aivan huikeita. Olet innostava esimerkki.
Reetta_e
27.09.2016 21:14
Tässä on nainen jota fanitan niin täysillä. Ihana Janita!💗
venla
27.09.2016 21:51
Olipa mukavaa luettavaa☀️ ihana jantsa!!
Kaija
14.02.2017 17:05
Hyvä Raahe! Innostava esimerkki. Upeaa että sinulla oli kannustava opettaja.
FLOUNCE RUNWAY: NEW YORK SS18
Näytöstarjonnaltaan massiivinen New York on näyttänyt kuluneella viikolla kevätmuodin suunnan. Listasimme kuusi suosikkia.
LUE LISÄÄ
SYKSYN PARHAAT MEIKKIVOIDEUUTUUDET
Esittelyssä täydellisen meikkipohjan luottovoiteet.
LUE LISÄÄ
FLOUNCE EDITORIAL: MARKS&SPENCER FALL 2017
Syysmuoti kumartaa nyt kokofarkulle, sametille, ruutulookeille ja klassikoita varioivalle takkimuodille.
LUE LISÄÄ
6 TAPAA SAADA MEIKKIPOHJA NÄYTTÄMÄÄN TÄYDELLISELTÄ IHOLTA
Luonnollinen ihosi, vähän paranneltuna. 
LUE LISÄÄ