NEW SEASON: SYYSMUOTI 2018

Viisi lempitrendiä uuteen sesonkiin.


Totême, Jil Sander

Totêmen syksy yltää ykköseksi skandibrändien joukosta. Hyvien yksittäisten tuotteiden lisäksi se antaa osviittaa siitä, kuinka pukea ja yhdistää tuttuja elementtejä uusin tavoin tällä kaudella. Lyhyt rypytetty viitta, keskiväljät housut ja sirot bootsit muodostavat ideaalin syysunivormun. Viittojen ohella täkit kiinnostavat: rakastamme tätä Jil Sanderin lookia, jossa ohut sifonkikerrasto saa seurakseen pitkän takin, hartiashaalin ja avokkaat.


Calvin Klein, Lemaire, Rochas, Givenchy

Neljä lempilookia lomanjälkeiseen arkeen. Juuri nyt inspiroi työpukeutuminen, joka on sopivassa suhteessa maskuliininen, feminiininen, rosoinen, harkittu ja ennen kaikkea kokeilevasti stailattu. Working girl sanelee oman univormunsa vaatekaapin peruspilareista.


The Row, Givenchy, Loewe, The Row

Ultrapitkät linjat ja sulavuus puhuttelevat syksyn silueteissa. The Row'n mallisto on kauden suurin mestariteos, joka inspiroi meitä läpikotaisin myös talven takkimuodin saralla. Rakastamme palavasti Givenchyn puolittain vyötettyä hapsulookia sekä Loewen linjakasta nahka-asua, joka on kuin päivitetty versio kesän lempimekosta. 


Totême

Totêmen syksy vakuuttaa myös tekstuuriensa osalta. Shearling -takkien jälkimainingissa teddy -liivit ja karvakaulurit tuntuvat ajankohtaisilta vaihtoehdoilta neuleille ja huiveille. Tekokarvassa on kiehtova fiilis, kun sen tuo sisäkäyttöön ja pukee ylöspäin hameen kanssa.


Loewe, Isabel Marant

Kokonahka ja kasarivaikutteet jatkavat pinnalla totuttua väljempinä leikkauksina. Takin sijaan haaveilemme nyt nahkahousuista, jotka saavat olla puvunhousujen tapaan prässätyt tai suorat ja hieman väljät. Loewen unelmalook yhdistää maskuliinisen nahkatrenssin leveisiin nahkahousuihin, eikä ole yhtään liikaa. 

 

Photos / Courtesy of Vogue Runway, Loewe.com

Kommentit (0)

NOORA VESTERINEN: KUUKAUDEN KUUSI KUVAA
Vieraskirjoittajamme Noora Vesterinen jakaa elokuun mielenmaisemansa kuuden kuvan kautta.
LUE LISÄÄ
HELLEKESÄN PALAUTUMISVINKIT
Kosteuta, kosteuta, kosteuta. 
LUE LISÄÄ
KAUNEUSTOIMITTAJAN MOOD BOARD: ELOKUU 2018
Kurkista Flouncen tekijöiden inspiraatiovarastoihin artikkeleiden takana.
LUE LISÄÄ
ANGELINA ILMAST: OSLO RUNWAY SS19
Valokuvaaja Angelina Ilmast ikuistaa katumuodin kärkinimet muotiviikoilta ja alan tapahtumista.
LUE LISÄÄ