MUOTITOIMITTAJAN MOOD BOARD: KESÄKUU 2018

Kurkista Flouncen tekijöiden inspiraatiovarastoihin artikkeleiden takana.

Paris Mon Amour – Palasin juuri viikonloppulomalta Pariisista. Koen usein, että toinen visiitti antaa kaupunkimatkoilla enemmän kuin ensimmäinen. Niin nytkin, kun aikaa ei kulunut Eiffelin jonossa tai Champs Élyséen vilinässä pyörimiseen. Haahuiltiin pikkukaduilla, kierrettiin vintage -kauppoja, juotiin aamukahvit kulmabaarissa ja löydettiin täydellisiä jeesusmekkoja Le Bon Marchésta. Meidän ihana pariisilaistunut vieraskirjoittaja Noora johdatti kaupungin parhaiden näyttelyiden luokse. Margiela the Hermès Years oli kiinnostava ja minimalistisella tavalla tosi omannäköinen. Paikalliset oppaat ovat aina aarre.

Resort 2019 – Samaan aikaan kun jatkuva mallistojen tulva jokseenkin ahdistaa, olen löytänyt tähän mennessä julkaistuista Resort -kokoelmista monta helmeä. Nicolas Ghesquière on tehnyt Louis Vuittonille ehkäpä yhden parhaista mallistoistaan, Jil Sanderin lookeista voisin pukeutua jokaikiseen. Lue lisää välikauden suosikeista täältä.

Ajatuksia muotituotannosta – Nykyinen garderobini mahtuu kahdelle rekille, kosmetiikka yhteen punosrasiaan, korut pieneen kangaspussiin. Ehkä siksi olin ajatellut etten omista paljoa, kunnes aloin pari viikkoa sitten hiljalleen tyhjentämään asuntoamme muuton lähestyessä. Tavaroiden siirtely on ärsyttävää, mutta samalla hyvä sauma kyseenalaistaa omaisuutta. Opettelin ostelusta pois pari vuotta sitten, kun näin ensimmäiset dokumentit tuotantohelvetistä, joka vallitsee kehitysmaissa. Olen vältellyt pikamuotiketjuja siitä saakka, vaikka yhtälailla monien luksusbrändien alihankinta on tosi epäläpinäkyvää. Usein tuntuukin, että fiksujen valintojen teko on tehty kuluttajalle vaikeaksi, eivätkä suuryritykset ota mitään vastuuta toiminnastaan. En näe että yksittäinen budjettihankinta on välttämättä suurin synti, vaan se että vaatteet laitetaan toistuvasti kiertoon niin nopeasti. Koen epäonnistuneeni ostoksessani, jos käytän tuotetta alle viisi vuotta. Ehkä juuri siksi runway-muoti on kiinnostanutkin tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Brändien tyylisuuntia on ihana katsoa ja analysoida, mutta kaikkea ei tarvitse omistaa. Rakastan pukeutua tylsästi ja siinäkin on etunsa: valkoinen kauluspaita ja mustat prässihousut eivät koskaan mene muodista, käyvät kaikkialle ja jättävät tilaa pukeutumista tärkeämmille asioille. Jos muotidokumentit kiinnostavat, suosituksia kesän sadepäiville löydät täältä.

Kuukauden univormu – Kesäkuun käytetyin vaatteeni on ollut Filippa K:n musta slip dress. Rakastan silkkivaatteita, mutta olen huomannut, että sekoitteet ja muuntokuidut kestävät paljon paremmin käyttöä. Filippa K:n mekko on polyesteria ja viskoosia, mutta kankaan pinta näyttää aivan silkiltä. WinningHermèsin Oran -sandaalit ovat olleet myös kovassa käytössä ja tuntuvat sopivan yhteen aivan kaiken kanssa.

 

Katso juttusarjan aiempia osia TÄÄLTÄ.

Photos / Courtesy of Ida Rantala, Vogue runway

Kommentit (0)

SYLVIE MUS: HEINÄKUUN STAILAUSVINKIT
Vieraskirjoittajamme Sylvie Mus antaa avaimet kuukauden kiinnostavimpiin tyylikokeiluihin.
LUE LISÄÄ
ANGELINA ILMAST: PARIS HAUTE COUTURE AW18
Valokuvaaja Angelina Ilmast ikuistaa katumuodin kärkinimet muotiviikoilta ja alan tapahtumista.
LUE LISÄÄ
TAIKA MANNILA: #WHATAGIRLFEELZ -5
Vieraskirjoittajamme Taika Mannila tietää #whatagirlfeelz.
LUE LISÄÄ
KESÄKASSISSA: AURINKOTUOTTEET HIUKSILLE
Suojaa hiuksesi auringolta. 
LUE LISÄÄ