KAUNEUSTOIMITTAJAN MOOD BOARD: LOKAKUU 2018

Tarinoita tekijöiltä ja toimituksen kulisseista.

Chanel SS19 Chanel on brändinä tuntunut itselleni aina kahtiajakoiselta. Toisaalta se on lähellä sydäntäni koska fanitan Coco Chanelia henkilönä ja arvostan hänen panostaan naisten aseman ja itsetunnon kohentamisessa omana aikanaan. Toisaalta brändi on vaatteineen ja asusteineen tuntunut aina kaukaiselta. Ikoninen kudotun jakun ja hameen yhdistelmä on kyllä unelmissani univormuni kahdeksankymppisenä, mutta mikään toteutuskelpoisempikaan asuste ei ole koskaan siirtynyt edes kuvitteelliselle toivelistalleni - ei edes monen olalla keikkuva tikattu pikkuveska. Uskon, että fiilikseni brändistä jakaa moni. On siis ehkä kummallista, että joka sesonki tutkin merkin ready-to-wear-, resort- ja haute couture -näytökset ja mallistot tarkkaan, enkä jätä yhtäkään sesonkia välistä. Miksi? Näytöksen kokonaisuus on yleensä täydellinen haavekuva tavallisesta elämästä; ruokaostokset, lentomatkat ja risteilyviikonloput olisi toki ihana hoitaa Chanelin tyyliin. Poikkeuksena ei myöskään ollut SS19 ready-to-wear -näytös, jossa käveltiin pariisitarmaisen huolettomasti oikeassa rantahiekassa keskellä kaupunkiaSiinä missä rakastan palavasti myös minimalismia, rosoisuutta ja henkeen ja vereen rentoa streetwear-fiilistä, tarvitsen selkeästi säännöllisen annoksen Chanelin haavemaailmaa elämääni. 

Taustatuntemuksiani selviteltyäni, voin seuraavaksi todeta, että kauneusmielessä Chanel on pitkään ollut mielenkiintoinen brändi - erityisesti vuoden 2015 jälkeen, jolloin sen beauty-puolelle kiinnitettiin meikkitaiteilija Lucia Pica. Global creative make-up and color director -tittelistä nauttiva Pica osaa uskomattoman hyvin saavutettavan, mutta toisaalta näyttävän rohkean tyylin. Ensi kevään mallistosta itselleni päällimmäiseksi inspiraatioksi jäikin näytöksen meikkilook. Aion ensi keväänä lisätä kimalletta ja kiiltoa luomille, aina kulmakarvoihin asti. Testailen jo parhaita voidemaisia kimalleluomivärejä ja palaan asiaan kun olen löytänyt suosikkini. Huulipuna tulee taputella huulille suoraan hylsystä, huulten rajoja kevyesti pehmentäen ja pyöristäen, ja puuteroida paikoilleen tai painaa huolellisesti paperiin. Näytöksen hehkuva puna oli Chanelin Rouge Allure Velvet sävyssä Infrarose, jota odotan nyt kuumeisesti myyntitiskeille. Tästä videosta poimit vinkit meikkiin vaihe vaiheelta.  

***

Kasvorullaus - Kasvojen ihon päivittäinen rullaus on saanut uutta puhtia hankittuani muun muassa Violet Greyssäkin hehkutetun Angela Caglian ruusukvartsisen kasvorullan. Anna kun selitän tämän melko kummalliselta kuulostavan aloituslauseeni. Olen aina uskonut siihen, että sen lisäksi mitä kasvoilleen laittaa, on väliä myös sillä, miten sen kasvoilleen laittaa. Uskon siis vakaasti hieronnan ja erilaisten lymfapisteiden painelun vaikutukseen kasvoilla. Hieronta parantaa nesteiden kiertoa ja saa aamulla turvonneet kasvot näyttämään nopeasti raikkaamilta. Hieronta parantaa myös verenkiertoa ja siten myös kasvojen ihon sävyä ja tasaisuutta. Kasvojen hieronta puolijalokivestä valmistetulla rullalla ei toki ole uusi ajatus; jaderulla villitsi internetin muutama vuosi takaperin, mutta vuoden 2018 tunnuskiveksi on kuitenkin selkeästi muodostunut ruusukvartsi. Aiemmin rullasin kasvojani The Body Shopin nystyräisellä rullalla (josta en tosin ole valmis luopumaan edes vaaleanpunaisen haastajan rinnalla), mutta ruusukvartsin viileys ja paino kiinnostivat rullailussa ja siksi tilasin rullan heti sen nähtyäni. Siinä missä nystyräinen rulla lupaa tuotteiden imeytyvän paremmin ihoon, kivirulla keskittyy nestekierron vilkastuttamiseen. Kasvorullauksesta on tulossa erillinen juttu pian - heti kun olen tutkimuksen nimissä rullaillut hieman enemmän. 

***

Val Garland Validated! - Tällä hetkellä odotan postista ihailemani meikkitaiteilija Val Garlandin kirjaa Validated!. Kansien välistä löytyy ikonisen meikkitaiteilijan puhutuimpia teoksia ja varmasti muotihistorian editorial-helmiä. 30 vuoden meikkitaiteilijakokemuksella kuvien lomasta löytyy Garlandin tarinoita näytösten takahuoneista ja tunnetuimpien kuvausten kulisseista. Uskon kirjasta löytyvän paljon inspiraatiota omaan työhöni. 

***

Kuukauden purkki - Tässä kuussa melkein puolillaan on Kora Organicsin vartaloöljy, jota lotraan syksyn kylmenevästä ilmasta suuttuneelle iholleni. Ihoni inhoaa vesipesua ja ilmoittaa tilansa suihkun jälkeen samantien kiristämällä ja kutiamalla. Koran Noni Glow Body Oil -vartaloöljy on sopivan juoksevaa ja hyvin imeytyvää. Mieto tuoksu rauhoittaa kehoa ja mieltä ja vartalolle jää öljystä kauniin kuulas pinta. Iho ei jää tahmeaksi ja kuiva kiristelevä iho tuntuu silkinpehmeältä aina seuraavaan suihkuun asti. 

 

Aiemmat mood boardit löydät täältä

Photos / Courtesy of Vogue Runway, Vogue UK, Instagram @koraorganics @angelacagliaskincare

Kommentit (0)

TRENDING: J-BEAUTY
Korea väistyy Japanin tieltä. 
LUE LISÄÄ
FLOUNCE RUNWAY: PARIISI SS19
Pariisin seitsemän kohokohtaa.
LUE LISÄÄ
TUOTEKLASSIKKO: MAC RUBY WOO
Kaikkien punaisten huulipunien benchmark. 
LUE LISÄÄ
ANGELINA ILMAST: PARIS FASHION WEEK SS19
Valokuvaaja Angelina Ilmast ikuistaa katumuodin kärkinimet muotiviikoilta ja alan tapahtumista.
LUE LISÄÄ