FLOUNCE RUNWAY: KEVÄÄN ESITRENDIT

Viisi puheenaihetta muotirintamalta.

TUUNATUT TRENSSIT. Trenssiosastolla tapahtuu innovaatioita, kun tuttu takkimalli kuoriutuu aiempaa työstetyimmiksi versioiksi – esimerkkinä Célinen tuplatrenssi, jonka olemme nimenneet kevätkauden kuolattavimmaksi runway-tuotteeksi. Leikkauksissa on paljon ilmaa, mikä sallii runsaatkin kerrostukset ja enteilee etuajassa alkavaa trenssikautta. Trendistä on helppo varioida myös DIY-projekti tuunaamalla vanhalle takille uusi ilme.

PUSSILAUKUT. Kevään trendeistä eniten odotamme söpöjen satiinipussukoiden saapumista markkinoille. Lukuisissa näytöksissä Pradasta Styleiniin nähtiin pieniä, iltalaukunomaisia miniveskoja puettuna arki- ja sporttivaatetuksen seuraksi. Laukun design tuo mieleen vanupussin – se kiristetään ohuella narulla, joka jää myös kantolenkiksi.

MUOVI. Muovi tekee tänä keväänä isosti paluuta materiaalikartalle. Jos keskitytään pelkkään visuaaliseen puoleen, muovi on kiinnostava lisä pressumaisissa sadetakeissa, minihameissa ja jalkineissa. Toisaalta, tarvitseeko muoviin jo valmiiksi hukkuva maailma myös muovisia vaatteita, kenkiä ja asusteita? Trendiä johtaa Chanel, jonka kevätnäytös oli erittäin plastic (not so) fantastic

NYÖRIKOROT. Célinen minimalistisista nyörikoroista tuli somehitti välittömästi resort -malliston julkitulon jälkeen. Olemme toimituksessa päiväuneksineen samoista spagettipopoista – nyörit ovat parhaillaan juuri ultraohuina ja rikotussa linjassa. Mikäli tukevammat mallit kiinnostavat, kenkäpuolella nähdään myös struktuurisia korkoja sekä pitkälle vietyä lenkkarimuotoilua. 

UUDET LOGOT. Logomaniaa ollaan eletty jo tovi, eikä ilmiön kuihtumisesta näy merkkejä. Logot määrittävät brändikilpailua erityisesti katumuodissa, jossa nähdään yhä enemmän logovariaatioita myös yhden brändin osalta. Logoista taiteillaan aiempaa tyylipuhtaampia ja ne ujutetaan printtien sekaan tai muuten osaksi designia – Totême näyttää esimerkkiä kevätmallistollaan.

  

Photos / Courtesy of Vogue Runway, Instagram @_jeanettemadsen_ @worldofstylein

Kommentit (0)

NOORA VESTERINEN: KUUKAUDEN KUUSI KUVAA
Vieraskirjoittajamme Noora Vesterinen jakaa toukokuun mielenmaisemansa kuuden kuvan kautta.
LUE LISÄÄ
OSTOSLISTALLA: RANTAMUOTI
Matkalaukussa tänä kesänä kokouikkari, silkkihuivi ja harsokaftaani.
LUE LISÄÄ
TOP 5 LUOTTOTUOTETTA: ONA RIHU
Onan meikkipussin viisi ekologista luottotuotetta. 
LUE LISÄÄ
PINNALLA: C-VITAMIINI IHONPUHDISTUKSESSA
Ihoa kirkastavat putsarisuosikkimme. 
LUE LISÄÄ