EMMI-LIIA SJÖHOLM: TESTISSÄ GOLDWELL KERASILK CONTROL DE-FRIZZ SERVICE

Vieraskirjoittajamme Emmi-Liia Sjöholm on freelance-kirjoittaja, joka testaa puolestasi kauneuden kiinnostavimpia ja puhutuimpia ilmiöitä ja raportoi niistä.

Hiukseni ovat karheaa ja takkuuntuvaa sorttia. Luonnostaan taipuisat ja jouhimaiset. Kesällä aurinko saa vaalennetut latvani hapsottamaan normaaliakin enemmän ja usein viimeistään loppukesästä tekisi mieli napsaista latvat poikki. Tänä vuonna hermostuin tukkaani jo keskellä kesää.

Kaikki ystäväni (siis vannon kaikki – paitsi Flouncen Eevis) toppuuttelivat minua leikkuusuunnitelmissani. Jopa kampaajani oli sitä mieltä, että paksu tukkani olisi tuskallinen laitettava tasapaksuna polkkana. Mutta mitä muutakaan kuiville hiuksilleen voisi tehdä, kun paluu arkeen ja työhön koittaa? Kesällä surffitukka vielä menee, mutta syksyksi viimeistään kaipaan jotain skarpimpaa. 

Olin kuullut hiuksia suoristavista ja silottavista keratiinikäsittelyistä sekä brazilian blow out -metodista. Ne vaikuttivat houkuttelevilta vaihtoehdoilta, mutta toisaalta liian lopullisilta ailahtelevalle mielelleni. Entä, jos haluaisin sittenkin pitää hiuksiani kihartuvina kahden kuukauden kuluttua? Lisäksi käsittelyt veisivät puoleen selkään ulottuvassa tukassani tuntitolkulla aikaa, mikä tietenkin söisi kohtuuttoman ison palan myös pankkitilistä. Etenkin, jos käsittelyihin jäisi koukkuun. Mikään ei ole ikuista.

Innostuin, kun kuulin Goldwellin tarjoavan Kerasilk Control -käsittelyä myös miedompana versiona eli De-Frizz Service -palveluna. Sen kampaaja tekee jopa pitkille ja paksuille hiuksille tunnissa eli se sopii hyvin kiireisellekin takkutukalle. Vaikutus kestää 4–6 viikkoa ja palvelu maksaa kampaamosta riippuen 60–80 euroa. Melko sopiva hinta paremmin hallittavista hiuksista sanoisin. Käsittely myös parantaa hiusten luonnollista muotoa eli tuo esimerkiksi luonnonkiharan kauniimmin esille.

Käsittelyn aikana Keratin Treatment tunkeutuu hiukseen ja luo uusia keratiinisiltoja, jotka antavat hiukselle uuden muodon. Niiden avulla hiuksen pinnasta tulee sileämpi ja pehmeämpi. Kuulostaa rakettitieteeltä, mutta on käytännössä asiakkaan kannalta yksinkertaista. Taiat tapahtuvat nopeasti pesupaikalla. Siellä niihin levitetään vaikuttavat aineet muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen on jo aika marssia kuivaamaan kutreja.

Kun hiukset on kuivattu, ne käsitellään vielä kauttaaltaan kuumilla suoristusraudoilla, jotka lukitsevat keratiinin hiukseen. Pidempikestoisessa käsittelyssä tämä toistetaan kuusi (!) kertaa jokaiselle hiusosiolle. Voin vain kuvitella, kuinka pitkään olisin reuhkani kanssa istunut kampaajalla, jos olisin valinnut tuon version. Jos itse kaipaat kuitenkin 3–5 kuukauden tuloksia, niin palvelun hinta on 285 euroa ja se sisältää myös kotihoitotuotteet.

Minun testaamani pikakäsittelyn voi tehdä myös värjäyksen yhteydessä, mutta se saattaa hieman vaikuttaa sävyyn. Etenkin viileät ja hiekkaiset vaaleat voivat muuttua hieman lämpöisiksi. Sen vuoksi värjäyksen ja keratiinikäsittelyn välille kannattaa jättää muutama viikko, jos vain mahdollista.

Käsittelyn jälkeen hiukseni todella olivat silminnähden sileämmät. Mutta mikä parasta, ne vain paranivat pesussa! Olin varma, että parhaat tulokset valuisivat pesuveden mukana kotikylppärin viemäriin, mutta vielä mitä. Niistä tuli pehmeämmät pesun jälkeen. Toki käytin myös käsittelylle suositeltuja Goldwellin kotihoitotuotteita.

Hiukset kuivuivat käsittelyn jälkeen aavistuksen nopeammin, mutta parasta oli se, miten paljon pörröisyys väheni. Usein tukkani laineet ovat mallia märkä puudeli, mutta nyt nekin kaartuivat kauniimmin. Olin todella tyytyväinen lopputulokseen.

Hiukset olivat parhaimmillaan kuukauden ajan käsittelystä. Sen jälkeen ne alkoivat hiljalleen vaipua takaisin pörröisempään perustilaansa ja niskaan alkoi ilmestyä tyypillisiä takkuja. Arvio 4–6 viikon vaikutusajasta piti siis aika hyvin kutinsa.

Käsittely on kuitenkin sen verran edullinen, että voisin kuvitella tekeväni sen esimerkiksi nelisen kertaa vuodessa. Seuraava otollinen aika voisi olla juuri ennen kaulahuivikauden alkua. Hiuksia hinkkaava villa nimittäin saa latvani aina kasaantumaan yhdeksi isoksi rastaksi. Ei enää kiitos!

 

Käsittelyn Emmi-Liialle tarjosi Goldwell.

Lue Emmi-Liian aiemmat testaukset tästä

 

Photos / Courtesy of Emmi-Liia Sjöholm

 

 

Kommentit (0)

ANGELINA ILMAST: TBILISI FASHION WEEK SS19
Valokuvaaja Angelina Ilmast ikuistaa katumuodin kärkinimet muotiviikoilta ja alan tapahtumista.
LUE LISÄÄ
WHAT TO WEAR #7
Winter edit.
LUE LISÄÄ
TUOTEKLASSIKKO: GHD SUORISTUSRAUTA
Suoristusrautojen edelläkävijä jo 2000-luvun alusta. 
LUE LISÄÄ
PINNALLA: TOP 3 KIRKASTAJAT
Ehkäise marraskuun vaikutukset iholla - osa 2. 
LUE LISÄÄ