BACK TO BASICS: SILMÄNYMPÄRYSVOIDE

Silmänympärysvoide - tuote jonka kohdalla moni laiskottelee. Listasimme syyt miksi ei kannattaisi ja mitkä ovat arkesi luottokumppanit. 

MIKSI ON PAKKO KÄYTTÄÄ? 

Silmänympärysiho on ohuempaa ihoa kuin muualla kasvoilla ja on siksi alttiimpi erityisesti kuivumiselle. Ohut iho joutuu päivittäin rasitukselle silmämeikin ja sen puhdistamisen myötä ja on myös siksi taipuvainen kuivumiseen ja ärtymiseen. Kuivuminen näkyy toisilla kuivina juonteina, ihon värin sameutena tai ihon epätasaisuutena ja ärtynyt kuiva iho voi oireilla myös punoituksena. Toisilla ongelmana ovat erityisesti tummat silmänaluset, joihin perintötekijöiden lisäksi toki vaikuttaa myös yöunet. Toisilla haasteena ovat silmien alle muodostuvat pussit. Silmänympärysvoide tarjoaa kaikkiin vaivoihin helpotuksen paremmin kuin tavallinen kasvoille tarkoitettu kosteusvoide, jota ei ole tehty näiden haasteiden nujertamiseen. 

Monesti silmänympärysvoiteen aloitus neuvotaan iän mukaan, mutta käytännössä heti kun silmämeikkiä alkaa käyttää säännöllisesti, on myös voide tarpeen. Voiteita on paljon erilaisia, ja nuoremman käyttäjän ei tietenkään kannata valita sitä kaikista eniten juonteita siloittavaa vaihtoehtoa vaan panostaa vain tehokkaasti kosteuttavaan voiteeseen. Silmänympärysvoiteen valintaan vaikuttaa kasvovoiteen tapaan vuodenaika, kesällä selviää yleensä kevyemmällä voiteella, kun taas talvipakkasilla kannattaa tarttua paksumpaan tuotteeseen. Valitse voiteesi silmän alle suurimman haasteesi mukaan ja saat virkeämmän ja kirkkaamman katseen syysarkeen nopeasti. 

NÄIN KÄYTÄT: 

Annostele nimettömän päähän pieni annos voidetta ja lämmitä voidetta hieromalla sormia yhteen. Levitä sitten puhtaalle silmänympärysiholle kevein vedoin ja hennoin painalluksin. Aloita levitys silmän ulkonurkasta kohti sisänurkkaa, niin et venytä ohutta ihoa alaspäin. Nimetön on oikea sormi levitykseen, sillä sen avulla et vahingossakaan tule painaneeksi liian kovaa. Käytä voidetta aamuin illoin. Jos silmänympärysvoide kirvelee silmissä tai aiheuttaa turvotusta tai punoitusta, voi kyseessä olla liian tehokas anti-age -tuote sinun ihollesi, tai voidetta on ollut liikaa ja sitä on joutunut silmään. Jos peiteaineesi rullaantuu silmän alla nopeasti levityksen jälkeen, pienennä annostustasi ennen kuin luovutat voiteen kohdalla kokonaan. 

 

SUOSIKKIMME: 

bareMinerals Skinlongevity Vital Power Eye Gel Cream - Ihanan ohut voide, jonka kosteutuksen todella tuntee heti iholla. Geelimäinen koostumus viilentää ihanasti turvoksissa olevia silmänalusia. Voide saa tehonsa yrteistä, jotka kirkastavat ihoa pitkässä käytössä ja häivyttävät siten myös tummuutta silmien alla. Heti levityksenkin jälkeen iho näyttää todella heleältä voiteen valoa taittavien ominaisuuksien vuoksi. 

Sante Moisturising Eye Cream - Sheavoi ja inkapähkinäöljy auttavat pitämään ohuen silmänympärysihon kosteutettuna ja kimmoisana. Luonnonkosmetiikan voide lupaa kosteuttaa ihoa 12 tunnin ajan ja siltä iho todella tuntuu. Miellyttävä voide levittyy hyvin ja jättää peiteaineelle samettisen pinnan, jolle meikin ja peiteaineen saa levittymään todella tasaisesti. Erinomainen tuote myös ensimmäiseksi silmänympärysvoiteeksi! 

Sensai Eye Contour Cream - Kun mikään muu voide ei riitä, tähän voiteeseen kannattaa panostaa. Se siloittaa silmänympärysihon samantien, poistaen kuivat juonteet. Voide riittää kosteuttamaan myös kaikista kuivinta silmänalusihoa. Eron myös silmänympärysihon tummuudessa ja turvotuksessa huomaa selkeästi pitkässä käytössä. Voiteessa on tehokkaita anti-age -ainesosia, joten tuote soveltuu jo kokeneemmallekin käyttäjälle. 

Natura Siberica Snow Cladonia Eye Serum - Silmänympärysseerumia voi käyttää ihon kosteutukseen yksinään tai kerrostaa voiteen kanssa esimerkiksi yöllä. Ohuehkoa voidetta riittää yksi painallus. Luomu- ja luonnon raaka-aineita suosivan merkin voiteesta löytyy luonnollisia ainesosia, kuten Siperian lapalumijäkälää sekä villi-illakon ja malvan uutteita, jotka tekevät ihosta todella pehmeän ja kirkkaan. Erinomainen perusvoide, jonka hintakaan ei huimaa. 

Madara Smart Antioxidants Anti-Fatigue Eye Rescue Cream - Tummille ja kaikenkaikkiaan väsyneille silmänalusille tehoaa tämä luonnonkosmetiikan voidevaihtoehto, joka häivyttää kuivat juonteet silmien ympäriltä heti levityksen jälkeen ja auttaa pidemmässä käytössä tummuuteen ja turvotukseen. Hyvä perusvoide kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille käyttäjille. 

 

Photos / Courtesy of manufacturers, Vogue Runway 

Kommentit (0)

MUOTITOIMITTAJAN MOOD BOARD: MARRASKUU 2017
Kurkista Flouncen tekijöiden inspiraatiovarastoihin artikkeleiden takana. 
LUE LISÄÄ
INSPIRAATIO: MARRASKUUN PARHAAT TYYLINÄYTTEET
Asuideat, jotka varastaa Instagramista tässä kuussa.
LUE LISÄÄ
INSPIRAATIO: KAMPAUSIDEOITA PIKKUJOULUUN
Helpot ja nopeat kampausideat pikkujoulusesonkiin. 
LUE LISÄÄ
TOP 5 LUOTTOTUOTETTA: DANIELA KERAVUORI
Danielan kylpyhuoneessa läträtään öljyillä ja meikataan nopeasti. 
LUE LISÄÄ